Pääsiäinen on kristinuskon suurin juhla. Paaston kautta olemme laskeutuneet pääsiäiseen ja juhlineet ylösnousemusta. Pääsiäisjakso jatkuu helluntaihin, Pyhän Hengen vuodattamisen juhlaan.

Hiljainen lauantai

Jeesus on poissa. Opetuslapset ovat hajallaan ja epätoivoisia, kuolema tuntuu aina ahdistavalta, lopulliselta. Kaiken ei olisi pitänyt päättyä näin.

Ylipapeilla ja fariseuksilla on kuitenkin huoli. Jeesus oli sanonut nousevansa kuolleista kolmantena päivänä. He pyytävät vartiointia haudalle ja sinetöivät haudan oven.

Uskoa edeltää epäilys.

Päivän evankeliumiteksti

Matt. 27: 62-66

Seuraavana päivänä, sapatin valmistuspäivän mentyä, ylipapit ja fariseukset lähtivät yhdessä Pilatuksen luo. He sanoivat: ”Kunnioitettu maaherra, meille tuli mieleen, että eläessään tuo villitsijä sanoi: ’Kolmen päivän kuluttua nousen kuolleista.’ Käske siis vartioida hautaa tarkoin kolmanteen päivään asti, etteivät hänen opetuslapsensa pääse varastamaan häntä ja sanomaan ihmisille: ’Hän on noussut kuolleista.’ Viimeinen villitys olisi silloin ensimmäistä pahempi.” Pilatus vastasi heille: ”Saatte vartioväkeä. Menkää ja järjestäkää haudan vartiointi niin hyvin kuin taidatte.” He lähtivät ja varmistivat haudan sinetöimällä kiven ja asettamalla vartion.

Sulje